Salppurille kisaamaan!
Morjesta! Tähän väliin pientä tilanne päivitystä: Vielä viikko sitten oli hieman epävarmaa osallistunko maailman cup kisoihin vielä tällä kaudella, mutta…
Morjesta!
Tähän väliin pientä tilanne päivitystä:
Vielä viikko sitten oli hieman epävarmaa osallistunko maailman cup kisoihin vielä tällä kaudella, mutta alkuviikosta tuli tehtyä päätös, että Salpausselän kisoissa ollaan mukana numerorinnassa
Helpottaa varmasti ensi kauteen valmistautumista kun pääsee vielä tällä kaudella kisailemaan! Sinänsä mitään tavoitteita en ole kuitenkaan asettanut vaan lähetään lähinnä nauttimaan hyppäämisestä kotiyleisön eteen kotimäessä ja katotaan mihin se sitten riittää. Fiilikset on ollu kyllä aivan katossa koko viikon!
Tänään siis ohjelmassa viralliset harjoitukset ja karsinta, lauantaina perinteinen joukkuemäki ja sunnuntaina henkilökohtainen kisa. Saa nähä miten äijän käy
Hyppäämään!!
Morjesta! Nyt on menty taas etiäppäin minunkin hommassa aika tavalla eli mäessä on käyty puolen vuoden tauon jälkeen! Ja fiilikset…
Morjesta!
Nyt on menty taas etiäppäin minunkin hommassa aika tavalla eli mäessä on käyty puolen vuoden tauon jälkeen!
Ja fiilikset on sen mukaset, aivan mahtavat siis. Käytiin Kuopiossa korkkaamassa mun mäkikausi, koska kotona Lahdessa oli mäet kiinni silloin järjestettyjen lumilautakisojen takia. Heti kun täällä vaan mäet aukes ni pakkohan se oli mennä kokeilemaa miltä se Lahen suurmäki tuntuu, siitä oliki jo reilusti yli vuosi kun oon viimeks kyseisestä mäestä hypänny. Hyvältä tuntu!
Täytyy sanoa, että vaikka tuolla kisoja kiertäessä välillä homma rupee painamaa ja väsyttämää varsinki jos ei hyppy meinaa kulkea, ni kyllä näitten pitkien taukojen jälkee tuntu ihanku ois ollu pikkupoikana menossa ekaa kertaa suurmäkeen. On tää hyppääminen (ja urheilu yleensä) vaan hauskaa ja siistiä!
Kaikki on tietty kokoajan kyselly, että milloin mut nähää taas numerorinnassa kilpailemassa. Sen aika on sitten kun hyppyjä saadaan tarpeeksi alle ja taso on hyvä sekä tasainen. Viimesen vuoden aikana hyppyjä tullut kuitenkin vain muutama kymmentä. Eli tämän talven tavoite on lähinnä saada mahdollisimman paljon hyppyjä alle, jotta kesällä ei oltaisi enää muita jäljessä. Toki on myös mahdollista, että tänä talvena vielä numerorinnassakin hyppäisin
Nyt vaan naatitaa tästä kun viimeinki on mies hyppykunnossa!
Morjesta!
Uusi Sonera teami on alottanu taas kolmen vuoden yhteistyön ja täytyy myöntää, että oli kyl huippu juttu päästä itekki tähä…
Uusi Sonera teami on alottanu taas kolmen vuoden yhteistyön ja täytyy myöntää, että oli kyl huippu juttu päästä itekki tähä porukkaa mukaa! Kovia tuloksia on porukka saanukki jo aikaan ja toivottavasti kohta oisin itekki yks niistä! Laitetaan ensin syksyllä hajonnut polvi kuntoon.
Mäkeen meno siis lähestyy kokoajan ja polte sinne ois ihan älytön! Nytkun toi talvikin näytti lopulta tulevan kunnolla. Maltetaan kuitenki vielä hetki ja tehää muut oheistreenit niin hyvin ku pystytää kotona Lahdessa ni on sitte hyppääminen mahollisimman helppo alottaa.
Polven leikannut lääkäri on kuitenki antanu mahtavaa palautetta polven kuntoutuksesta ja hänen puolesta lupa hyppäämään on melkeinpä jo kuitattu! Vaikka kausi on jo pitkällä mäkihypyssä niin toivottavasti meikäläinenki kerkeis vielä siellä maailman cupissa pyörähtämään loppukaudesta. Aika hyvältä maistuis päästä vaikka Salppurilla konaamaa! Ja jos kaikki menee suunnitelmien mukaan niin siellähän se ois todellaki tarkotus olla!! Sitähän sä kysyit…
Terveisin Ville!