Sonera Next Generation

Cadiz leiri vol. 3 tuli vedettyä läpi kohtalaisissa olosuhteissa. Hieman uusia välinekokeiluja taas tuli ajettua läpi ja uusia fiiliksiä löydettyä. 8 päivää vesillä putkeen, olosuhteista riippumatta, on rankka leiri.

Viimeisen leiripäivän jälkeen pakkasin meidän paketin kasaan (2 finnjolla, 1 kumivene, 2 moth-venettä, 7 fillaria, C2 soutulaite, 7 mastoa, 15 purjetta jne.) Nukuin viiden tunnin unet ennen ajomatkaa kohti Valenciaa Murcian kautta. Tiputin matkalla Murciaan Ruotsin päävalmentajan moth-veneet.

Matkalla moottoritiellä tulin pysäytetyksiksi Guardia Civilin toimesta. Espanjassa on (espanjalaisen purjehtijan luonnehdinnan mukaisesti) neljä eritasoista poliisitahoa. Policia local on vesipyssyjen kanssa liikennettä ohjaavia ukkoja, ei kuulemma tarvitse totella. Sitten on joku läänipoliisi, joilla on jo oikeat pyssyt, mutta muuten ei niin koviksia. Sitten valtakunnallinen poliisi on jo vakavasti otettava taho. Neljäs on Guardia Civil, joka on jotenkin puolisotilaallinen poliisiyksikkö, joita kannattaa totella. Niinpä pysäytin auton kun Guardia Ciivl pysäytti.

Ukot siinä pörräsivät traileripaketin ympärillä hetken etsien jotain vikaa jostain ja löytyihän se sitten viimein. Paketin peräosasta puuttui valko-punainen heijastinkyltti. Siinä sitten paperit pollarille kouraan ja nöyränä poikana: “no speak english or espagnol, ok ok didn’t know, 1st time in spain” perussetit poliisille. Ei auttanut vaan likaiseen ikkunaan piirtyi sakon summaksi pyöreähköt 100€. Käteisellä. Kun ei ollut käteistä niin sitten jo pian pakiteltiin moottoritien ramppeja väärään suuntaan että pääsisin lähimmälle automaatille nostamaan lounasrahaa herrasmiehille.

Rahoja nostaessa poliisi kirjasi tapahtumia jollakin hienolla pienellä kannettavalla tietokonesysteemillä ylös. Minun tiedot, aika, paikka ja rike. Printtaus. Kuitti minulle käteen, missä lukee sakon määränä 40€. Poliisi repäisi lapun takaisin ja “sorry sorry wrong informacion”. Setä yritti hakata konetta ja saada sitä jo “ansaittua” sataa euroa syötettyä siihen lomakkeeseen, mutta kun ei niin ei. Tästä rikkeestä pystyi antamaan vain 40€:n sakot. Näin säästin 60 euroa ja matka jatkui.

Tulin Valenciasta Palmalle yölaulautalla ja vein kamat seuralle. Pidin 5 päivää taukoa purjehduksesta ja otin vain lunkisti. Nyt eilen hyppäsin taas veneeseen ja tällä viikolla on treenilähdöissä jo mukana maailmanmestareita ja olympiavoittajia eli referenssit on kohillaan. Sorvin ääressä kohti kesää!

kuitti.

Kun viime syksyllä suunnittelimme näitä tammi-maaliskuun leirejä, paikka oli se suurin kysymys. Kaikki hommat tähtää olympialaisiin eli kriteereinä oli Englannin Weymouthin (olympiapurjehduksien kaupunki) kaltainen paikka. Tai sanotaanko paikka, joka omaa edes mahdollisesti useampia samankaltaisuuksia, eri purjehduspaikat kun kaikki ovat melko ainutlaatuisia. Pähkinänkuoressa syyt miksi samankaltaisuuksia halutaan on kaksi; taktinen ajattelu ja venevauhdilliset asiat. Vauhdin osasta välineistä masto ja purje ovat tärkeimmät kehityskohteet, muita fysiikan ja tekniikan yhdistäminen määrätyissä aallokko-olosuhteissa. Mutta takaisin paikan valintaan..

Kun kyse on märästä ulkolajista niin lämpötila jo rajaa kaiken Hollannista pohjoiseen ulos kuvioista. Ranskan länsi-rannikkokin on liian kylmä, Ranskan Riviera taas sääsysteemiltään vääränlainen, kuten muutkin välimeren kohteet (Italia, Kroatia ym.). Espanjan itä-rannikko on liian kevyttuulinen. Jäljellä siis Portugali ja Espanjan etelä-rannikko. Ranskan purjehtijoiden kanssa kimpassa ollessa, saimme heidän säämiehen tekemään vähän kartoitusta muutamasta viimeisestä vaihtoehdosta. Kohteeksi valikoitui Espanjan Cadiz tai tarkemmin Puerto de Santa Maria, jossa kisattiin kaikkien olympialuokkien MM-kisat 2003, tuttu paikka siis. Logistisesti paikka oli hyvä, tai no, ainakin loppukevättä ajatellen. Suomesta kun lähtee ja pistää määränpääksi Espanjan Cadizin niin onhan siinä jotain välissä kuten 4000km, jokunen lautta ja neljä vuorokautta.

Lähdin matkaan ilman omaa venettä sillä uusi vene oli tilattu ja toimitus sovittu Saksan Kielin lauttarantaan. Kun ajoimme lautasta ulos niin puolalainen herra odotti veneen kanssa sataman parkkipaikalla. Vene vaihtoi autoa allaan, korvaus kuljetuksesta ja veneen paperit omistajaa ja matka jatkui. Brumm brumm perille, kahden viikon leiri läpi ja lento Malagasta kotiin. Koneeseen noustessa pääsi suomifiiliksiin kun mies takanani ilmoitti koneeseen hoiperrellessaan melko kovaan ääneen että “nyt ***** vedetää viinaa niin *********sti”. Jäi vetämättä kun vartijat tuli hakemaan janoisen matkustajan pois koneesta. Ehdin olla 6 päivää kotona ennen kuin otin lennon takaisin Malagaan. Tällä kertaa kone jouduttiin vaihtamaan toiseen teknisen vian takia. Nyt täällä neljä treenipäivää takana ja takaisin olosuhteisiin.

Vaikka kartoitukset  oli tehty niin purjehdus on edelleen ulkolaji ja tilastot on tilastoja – näin myös tällä kertaa. Kahden ensimmäisen leiriviikon aikana emme saaneet haluttuja kovan tuulen päiviä ja tämä toinen leiri näyttää vielä huonommalta. Harkitsimme jo lähtemistä lähelle Gibrataria La Lineaan, mutta muutamasta syystä emme tehneet sitä nyt tällä kertaa. Suunnitelmissa on lentää kotiin nyt lauantaina, olla viikko kotona ja tulla takaisin 5.3. Ranskalaisten joukkuemeteorologi tekee 4.3 ennustukset 5.-12.3 ajalle ja ennusteen ollessa huonompi Cadiziin kuin La Lineaan niin menemme sinne.

Yleisesti meininki treeneissä on hyvä ja tilanne verrattuna vuoden takaisiin talvitreeneihin, samat treenikumppanit mittareina, oma kehitys on myös näkyvissä. Aikaa olympialaisiin on 5kk, mikä on samalla paljon ja vähän. Ei aikaa hukattavana, mutta paljon positiivista ehtii tapahtua omassa kehityksessä. Itsellä on sellainen tunne, että tästä tulee loistava vuosi!

Kuitti.

Viime vuosi huipentui kaikissa olympialuokissa MM-kilpailuihin Australian Perthissä. Panoksena oli MM-mitalien lisäksi 75% Lontoon olympialaisten maakohtaisista maapaikoista. Meillä finnjollassa paikkoja oli jaossa 18 (/25). Oma tavoite kilpailuista oli saavuttaa minimissään maapaikka, mutta MM top-10 sisään mahtuminen ensimmäistä kertaa oli myös realistisena tavoitteena matkassa mukana.

3-4 viikon harjoitusjakso kilpailupaikalla sujui hyvin. Syksyn onnistuneet leirit saivat siis jatkoa. Euroopassa ennen lähtöä testattu uusi masto uusilla taipumilla joutui jäämään kotiin kustannussyistä. Näitä mukavia pienia kompromisseja, joita suomalaisena purjehtijana joutuu tekemään jatkuvasti. Nämä ovat niitä eroja kun puhutaan kuilusta suomalaisen ja maailman huippu-urheilun välillä. Ilman henkilökohtaisia yhteistyökumppaneitani ei minulla olisi ollut rahaa lähteä hakemaan olympiapaikkaa laisinkaan.

Onneksemme tilanne ei ole uusi ja sopeutumaan on totuttu. Valmentaja Jocken kokemuksella tähänkin ongelmaan oli vaihtoehtoisratkaisu: Nauhahiomakone laulamaan ja maston taipumamilllit kohdilleen.. Tämä operaatio suoritettiin seuran parkkipaikalla aamutuimaan ettei silmäpareja ollut todistamassa tapahtumaa, maston taipumat nyt kun eivät ole sitä tietoa mitä löytyy googlailemalla. Masto toimi hyvin, oli supernopea ja kesti kisat läpi, hyvä näin!

Kisat alkoi vähän tahmeasti ja tein turhia virheitä jonkin verran. Alkusarjalähtöjen jälkeen sijoitus oli hikisesti top25 sisällä ja kiinnitys maapaikkaan hatara. Finaalien alkaessa onnistuin rentouttamaan purjehdusta ja loppusyksyn vire näkyi ensimmäisen kerran myös kilpailussa. Finaalilähtöjen lähtökohtainen sijoituskeskiarvoni 8.4 kertoi halutusta tekemisen tasosta. Samalla tasolla purjehdittaessa myös alkusarjat olisi top10 rikkoutunut heittämällä. Nyt nousujohteinen regatta päättyi osaltani sijalle 12., ollessani maakohtaisessa järjestyksessä 9. Maapaikka heltisi siis selvästi ja top10 jäi sitten yllättävänkin lähelle.

Vuosi 2011 oli minulle nousujohteinen. Vanhoja mietteitäni lukiessa toistuvasti olen hokenut miten hommat on menossa oikeaan suuntaan; kilpailuissa sitä ei ole kuitenkaan näkynyt. Itse olen sen kehityksen aidosti tuntenut ja itseluottamuksen rakennus vuoden 2010 sukelluksen jälkeen on ollut hidasta, mutta tasaista. Itselleni MM-kisat olivat henkinen come back kärkitohinoihin. Tästä on toki matkaa mitaliin, mutta nyt näen jäljellä olevat 6kk suurena mahdollisuutena. Miltei kaikki palikat kurvin jatkamisella ylöspäin ovat hallussani. Rahan puute aiheuttaa kompromissien tekemistä jatkossakin, mutta olen valmis pelaamaan omat korttini parhaani mukaan! Olympiaregatan alkaessa lähtökohdat menettävät arvon eikä tasoituspisteitä jaeta. Kaikki lyö kortit pöytään ja sitten katsotaan kuka nousee pöydästä voittajana.

Kun keho saa tarpeeksi valoa niin kyllä sitä jotenkin on pirteämpi. Hymyilyttää helpommin. Suomalaisen sen tietää. Ja osaa arvostaa. Myös lämpötila on jossain määrin mukavampi täällä Australiassa. Vaikka aurinko piristää niin kyllä 20h matka ja 6h aikaero vähän painaa. Tarkoitus ottaa aika kevyesti ensimmäiset päivät ettei tulisi kipeäksi ja keho palautuisi normaalitasolle mahdollisimman nopeasti.

Ensimmäiset kaksi kokonaista päivää on nyt takana. Perusjutut on hanskassa eli veneet seuralla, kämppä alla ja litran aurinkorasvapurkki hankittu. Ehdinpä eilen käväistä ensimmäisen kerran jo vesilläkin. Ei näkynyt haita. Nimittäin viikko sitten 15km kisaradoilta oli bongattu kaksi 5 metristä valkohaita palloilemassa. Pitää ilmeisesti kaivaa rapalat takataskusta ja joku päivä käydä tekemässä kaverit, jotka luulee olevansa koviakin kalamiehiä, kateellisiksi.

Halpa paikka tämä ei todellakaan ole elellä. Asumiset maksaa aika lailla vaikka asummekin talossa isolla porukalla. Ruoka on aavistuksen hintavaa, esimerkkinä nektariinit 15€($19.90AUD)/kilo. Banaaneista saa pulittaa n. 5€/kilo. Pitää siis mennä lihalinjalla. Aussit ovat todellista grillikansaa verrattuna suomalaisiin. On jonkinlainen kansalaisvelvollisuus omistaa grilli ja käyttää sitä vähintään sunnuntaisin. Viime vuonna jo ihmettelin samaa, mutta niin se vain on.

Totuttelu jatkukoon.

Kuitti.

Paljon on ehtinyt tapahtua lyhyessä ajassa. Gardalta tulin kotiin kokemaan siskon häät, mahtavat juhlat oli. Nopealla aikataululla takaisin Geneveen, pakettiauto alle ja menoksi länteen kohti Quiberonia. Quiberon, tuo lettujen luvattu kylä. Tai Creppejä ne on ja tällä asialla ei kannata muuten vitsailla oikeiden bretagnelaisten kanssa.

Treeniseura oli sama kuin Gardalla eli ranskalaiset kaverukset ja hollantilainen jässikkä. Olosuhteet olivat kerta kaikkiaan kohdillaan. Treenikeskus oli keskikokoisen suomalaisen urheiluopiston laajuinen paikka sillä erotuksella, että se oli oikeastaan pelkästään purjehduksen käytössä oleva valmennuskeskus. Punttis, ruokala, kahvila, videoiden läpikäyntihuoneet, Ranskan liiton täypäiväinen insinööri käytössä koko viikon, kaluston säilytyspaikka, omat huoneet joka purjehtijalle jne. Ei voi valittaa. Kun vielä uusi masto kulki naurettavan hyvin kovassa kelissä niin MM-kisoihin kaikki on paikoillaan erittäin mainiosti!

Ehdin nyt olemaan viikon kotona, minkä aikana kalenteri on täyttynyt seuraavan reissun valmisteluilla. Ehdin toki käydä Vierumäellä tekemässä fyysiset testitkin. Nyt olen yrittänyt saada selvitettyä miten lähettää uusi masto Australiaan MM-kisoihin, mutta vaikeaa on. Ja kallista. Vielä en tiedä onnistuuko ja lähtö on sentään ylihuomenna. Toinen vaihtoehto on hioa Ausseissa jo olevaa mastoa halutuksi ennen MM-kisojen alkua. Lajin erikoispiirteitä. Masto ei suinkaan ole ainoa tiedossa ollut mutka, tai ainakin uhka, matkassa. Qantas pisti kaikki koneensa maahan viime lauantaina ja lentoyhtiöni on Qantas. Onneksi lakko loppui jo, huh. Myös Perthin päässä satamassa oli jotain lakkoiluja ja kontit oli ilmeisesti käännytetty Melbourneen, 3500km väärään suuntaan.. Onneksi konttimme oli jo ehtinyt perille ennen tätä, huh taas.

Tavoite on treenata Australiassa tulevilla MM-vesillä intensiivisesti 3-4vko ennen kilpailujen alkua. 5.12 sitten napsahtaa ensimmäinen lähtö ja taisitelu olympialaisten maapaikoista sekä MM-mitaleista voi alkaa. Luottamus on kova. Maapaikan kanssa tulen Australista kotiin. Samalla se tarkoittaa minulle jo melko varmaa olympiamatkaa. Olympiamatkaa, jolta on tarkoitus tuoda kotiin enemmän kuin pelkää kisakrääsää.

kuitti.

ps. tsekkaa TÄSTÄ mitä purjehdus aina välillä on.