Sonera Next Generation

Aamulenkillä kulki kevyesti. on aika mukavaa, kun tuntuu vikalla viikolla ennen arvokisoja hyvältä. Ei mun valmistautumiset ihan putkeen ole menny, kun piti ottaa taas joku pikkutauti välipalaksi, mutta ei se näköjään kauaa menoa haittaa. EM-kisat alkaa siis ens maanantaina Ruotsin Morassa ja koska mä vedän vaan metsämatkat tällä kertaa, niin ei ole tarvinut miettiä mitään sprinttikikkailuja tai juoksunopeutta. Kangasmaastossa meikäläisen diiseljyrällä vedetään melkein aina tarpeeks kovaa…kunhan vaan lippukin löytyy. Hyvät fiilikset siis nyt ja toivottavasti keveys jatkuu kisoihin asti!

Istuskelen Hesarin ja läppärin kanssa keittiön pöydän ääressä ja ulkona taivas syöksee lunta. Melkein kuukauden mittasen tauon jälkeen on kiva olla hiljaa ja hissukseen kotonakin muutama päivä, mutta kyllä mulle kelpas paremmin jopa viime viikon Sveitsin sateinen ja kolea sää, kun siellä ei sentään ollut lunta maassa paitsi ihan korkeimmissa maastoissa. Viime aikoina on hommat mennyt priimasti tai ainakin melkein. Pääsiäisenä tuli otettua vaihtelun vuoksi taas pieni vatsatauti, josta kesti tovi palautua, mutta leirin lopuksi alko jo lyyti kirjottamaan. Olin tosi kovatasosella pitkällä matkalla toinen, vaikka etukäteen pelkäsin, etten välttämättä jaksa vielä niin pitkää matkaa! Nyt pitäis ottaa lepoa kroppaan, mutta ei oikein tee mieli, koska vihdoin kulkee aika mukavasti. Toisaalta toi lumisohjo pitää liikoja innostuksia kurissa, eikä suunnistamaan ainakaan täällä meidän leveysasteilla ole mitään asiaa.

Viikonloppuna alotellaan kuitenkin Paimiossa suomalainenkin suunnistuskausi. Siellä ei talvea enää pitkään aikaan ole ollutkaan, joten tosi kiva päästä kirmaamaan kallioille. Turun seudulla onkin yhdet parhaista kotimaisista maastoista, kun siellä metsät on aika mukavakulkusia ja kalliorinteet tosi pienipiirteisen haastavia. Kotipuolessa on nimittäin tottunut vähän pahempiin ryteikköhin ja kallioitakin saa ettiä mielikuvituksen syövereistä. Mutta nyt sitten tuon Hesarin kimppuun vuorostaan ja ehkä pistän tulemaan pienet kaffeplörötkin siihen kylkeen.

Minna

Eilen oli mieletön juhlahetki, kun ekaa kertaa melkein viiteen kuukauteen tunsin Juoksevani ja vetelin metässä ihka oikean skaban. Enpä olis vielä edes tänne Unkariin tullessa, että se oli mahollista, mutta niin se vaan joskus aurinkokin mollottaa. Vielä kisan jälkeenkin kulki iltapäivälenkillä, joten ihme ei ollu mikään kertaluontonen. Kahesti ehin nautiskella, kun illalla alko sitten koko jengi kaatua dominoefektin lailla. Ruokamyrktys kai se sieltä tuli ja tänään on aika hiljasta naista ja miestä huoneissa. Vaan pääkoutsi selviytyi pystyssä.Ei siis hirveän pitkäaikasta hehkutusta treenien suhteen pysty vielä harrastamaan, mutta jos ja kun tämä setti ei aiheuta mitään takapakkia, niin voi vihdoin ruveta urheilemaan täydellä sydämellä:) JIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIHHHHHHHHHAAAAAAAAAAAA!

Kyllä se Kari Tapio oli viisas mies. Myrskyn jälkeen, on poutasää. Ja niinhän se on. Ja talven jälkeen näyttäis tulevan kevät ja pitkien sairastelukuukausien jälkeen näyttäis jopa siltä, että pikkuhiljaa voi tulla jopa terveeksi. Ainakin joku valonsäde näyttäis pomppivan luolan suulla.

Peruskuntokausi on siis vihdoin päässyt käyntiin. Mitään sydäntärokkaavaa en kyllä vieläkään tee, mutta pari viikkoa Portugalissa, viikko Vierumäellä ja nyt viimenen vielä Ylläksen juurella on kyllä jo tuntimitaarilla pomputtanut sitä jo normimalliin. Ja silti eukko vielä hengittää ja voi hyvin. Kestävyysurheilijamittarilla jos katotaan, niin näytän jopa liiankin hyvinvoivalta;)

Viime viikon naistenpäivät Ylläksella oli kyllä ihania. Meikäläisen virallinen jobi oli toimia päivät latukoneena, kun lumisateessa oli välillä väylät tukossa. Vastapalvelukseksi pääsin ystäväni tellukouluun. Maria näytti wikipediasta telemarkin perusteet ja laitto sitten Kaupin gondolilla ylös. Alaskin tultiin ja jonkun ajan päästä jopa tellua muistuttavalla tyylillä. Hyvää voimareeniä oli kyllä sekin, kun koko päivä paahdettiin alasa. Sitten kun oon taas ihan tikissä, niin vedän kyllä ylöskin ilman hissiä.

Positiivinen pikkujee on päällä ja kevättä uskaltaa jo odottaa. Mun kohdalla ihan sellanen persuduunikin tuo nyt nimittäin kiksejä.

Istuskelen iltapäiväauringossa Portugalissa kaverin vuokraamassa talossa. Urheiluelämä on mennyt vimeset kolme kuukautta sykemittaria seuraten, koska juostessa sydän pamppailee jostain syystä ihan liian kovaa. Täällä oon kuitenkin jo päässyt taas liikunnan ja jopa kohtalaisten urheilusuoritusten makuun, kun oon lyllertänyt kivoissa kangasmaastoissa kartan kanssa. Ainakaan pahempaan suuntaan ei ole homma mennyt, joten siltä pohjalta uskallan jatkaa liikkumista.

Suunnitelmat oli tälle kaudelle täysin erilaiset. Mun piti olla ammattilainen ja jopa ammattimainen, vaikka eihän tällänen pässinpää koskaan kaikkea täydellisesti tee. Nyt on sitten täytynyt lähinnä odottaa elämän alkamista. Mistään muustakaan kun en ole osannut oikein naatiskella, kun lenkkarit on ollut lomalla.

Täällä Porton eteläpuolella on silti ollut tosi kivaa. Aurinko möllöttää joka päivä lämmittävästi ja päivät menee lähinnä käppäillessä, lyllertäessa ja syödessä. Sellasta perusreenielämää siis, paitsi kaikki hikilenkit puuttuu. Kohta pitäis tehdä vähän kuntopiiriä. Siitä ei jaksa silti inspiroitua koskaan ihan hulluna. Kuntopiirit on pakkopullaa. Sellasta jossa ei oo käytetty edes sokuria.

Parin viikon irtioton jälkeen tullaan taas kattelemaan kotiin, josko sitä pääsis alottelemaan vaikka hiihtokautta!

Siihen asti kuulumisiin ja lyllertämisiin:)

Minna