Magic Monday

Janne Happonen 03.03.2013

Hellou. Tässä on taas vanhaa perinteistä kuntoutusta päässyt harrastamaan. Paikat ovat pysyneet mukavasti kasassa, ei ole ollut mitään ongelmia. On…

Hellou. Tässä on taas vanhaa perinteistä kuntoutusta päässyt harrastamaan. Paikat ovat pysyneet mukavasti kasassa, ei ole ollut mitään ongelmia. On tullut käytyä uimahallissa, kuntosalilla ja hiihtämässä. Ei tässä mitään ihmeitä muuten, tavallista arkea elellään. Vähän rikon kuitenkin arjen rutiineja ja lähden katsomaan Lahteen mc-kisoja ensi viikolla. Toivottamaan jätkille tsemppiä. Ja Puijon kisoja olen tietysti katsomassa. Ja kaikki mukaan katsomaan Magic Mondayta 11.2. Siellä pelaa koripalloa kaikki maailman parhaat mäkihyppääjät. Ja siellä on vaikka mitä muutakin, esiintyjiä on laidasta laitaan. Tulee varmasti olemaan hieno tapahtuma.

Aikaa on tullut vietettyä myös mm-kisoja katsellessa. Eihän sieltä kultaa ja kunniaa tullut, mutta kyllä tiedän, että silloin kun vaikeaa on, hyppäämisestä ei tule mitään. Ja varmasti jätkät teki kaikkensa. Henkilökohtaisesti luotan Pekan valmennukseen täysin. Hän on tehnyt todella paljon töitä mäkihypyn kehityksen eteen. Nokka vaan kohti uusia taisteluja.

Kausi jatkuu kotisohvalta

Janne Happonen 01.12.2012

Heipä hei. Viimeinen viikko on ollut aika raskas. Kausi ei alkanut kovinkaan iloisissa merkeissä – se ehti loppua ennen kuin…

Heipä hei. Viimeinen viikko on ollut aika raskas. Kausi ei alkanut kovinkaan iloisissa merkeissä – se ehti loppua ennen kuin edes kunnolla alkoi. Mennäänpäs kuitenkin hieman taaksepäin hyppyhommissa. Loppukesästä kaikki harjoitukset menivät niin kuin piti, ja fysiikkapuolikin oli hyvällä tasolla. Uudet säännötkin tuntuivat sopivan yllätyksekseni omaan hyppytyyliin. Talveen lähdin hyvin odottavin mielin.

Ensimmäiset talven lumihypyt menivät oikein hyvin, tilanne ei muuttunut siirryttäessä muovilta lumelle mihinkään suuntaan – hyppy pysyi hyvänä. Ensimmäiset maailmancupin kisat Lillehammerissa pikkumäestä menivät ihan hyvin. Oma hyppytyylini sopii paljon paremmin isompiin mäkiin. Lillehammerin isossa hyppyrimäessä hyppy kulki myös hyvin, kunnes karsinnassa eturistiside katkesi. Tunsin kyllä kokemuksesta heti, että nyt meni eturistiside poikki.

Kyllähän se ottaa pattiin, kun on koko kesän töitä tehnyt ja ensimmäisen maailmancupin viikonlopun jälkeen kausi on paketissa. Eteenpäin mennään kuitenkin rauhallisesti. Jatkosuunnitelmia en sen kummemmin ole vielä tehnyt, nyt mennään päivä kerrallaan eteenpäin. Tällä hetkellä tärkeintä on leikkauksesta toipuminen ja polven kuntoutus.

Uusia sääntöjä

Janne Happonen 21.08.2012

Moi. Kesä on tähän asti mennyt ihan mukavasti. Suurempia ongelmia ei ole ollut. Isoin muutos tässä on ollut tämä pukusääntö….

Moi. Kesä on tähän asti mennyt ihan mukavasti. Suurempia ongelmia ei ole ollut. Isoin muutos tässä on ollut tämä pukusääntö. Puvusta tuli täysin ihonmyötäinen. Kyllähän se aika oudolta on tuntunut ja vaatii jonkin verran totuttelua. Tuntuu, että hyppyjen vaihtelevuus hyvien ja huonojen välillä on ollut suurempaa. Vauhdit ovat kasvaneet melko reilusti mäestä riippumatta ja lentoradat ovat korkeampia. Ja tuulen vaikutus on entistä suurempi. Nähtäväksi jää, onko tämä hyvä vai huono asia. Ehkä itse olen vanhan puvun kannalla, mutta sitä on turha jäädä murehtimaan. Säännöt ovat mitä ovat. Oma hyppääminen on kuitenkin kulkenut ihan mukavasti tällä uudella haalarilla. Onneksi ei ole ollut suurempia ongelmia.

Kesässä positiivista on ollut muutamat hyvät kilpailut. Ja on saanut ihan hyvän, ehyen harjoituskesän. Lisäksi olen hieman myös ehtinyt nauttia kesästä :) . Loppukesä varmaan menee harjoitellessa, osallistuessa muutamiin kisoihin syksymmällä ja talvea odotellessa.

Harjoitukset jatkuvat

Janne Happonen 16.05.2012

Heipparallaa. Tässä on harjoittelu jälleen lähtenyt käyntiin. Henkilökohtainen lomakausi oli lyhyt ja ytimekäs. Harjoittelu on alkanut aika kivasti. On päässyt…

Heipparallaa. Tässä on harjoittelu jälleen lähtenyt käyntiin. Henkilökohtainen lomakausi oli lyhyt ja ytimekäs. Harjoittelu on alkanut aika kivasti. On päässyt käsiksi fysiikkaharjoitteluun tähän aikaa keväästä ensimmäistä kertaa pariin vuoteen. Kesän suunnitelmat ovat vielä auki, mutta ne selviävät tässä aikanaan. Kesähyppyhommat aloitellaan lähiviikkoina. Motivaatio harjoitteluun on tällä hetkellä huipussaan. Kiinnostusta on kesän aikana testailla kaikenlaisia välineitä, jottaolisi iskukunnossa heti kauden alusta. Mutta mielenkiintoinen kesä on tulossa kaikenpuolin.

Aika on mennyt tässä harjoittelun ohessa ihan mukavasti jääkiekon MM-kisoja katsellessa ja moottoripyöräkauppoja kierrellessä. Moottoripyöräkuume on iskenyt todella kovaa. Kiinnostaisi hommata joku kesäpyörä itselleen. Katsellaan mihinkä tulokseen päädytään:)

Kohta lomalle

Janne Happonen 26.03.2012

Tervehdys! Maailmancup-kausi on nyt pulkassa, ja haastavaa oli. Kaudella oli vähän kaikenlaisia ongelmia ja häsläämistä omalta osaltani. Onneksi se on…

Tervehdys! Maailmancup-kausi on nyt pulkassa, ja haastavaa oli. Kaudella oli vähän kaikenlaisia ongelmia ja häsläämistä omalta osaltani. Onneksi se on nyt kuitenkin ohi ja pystyy ajatukset siirtämään kohti seuraavaa kautta. Positiivista kaudessa oli se, että pysyi terveenä ja ehjänä:). Vielä olisi viimeiset SM-kisat pohjoisessa hypättävänä. Lähdemme sinne viikoksi testailemaan välineitä tulevaisuutta silmällä pitäen. Sen jälkeen ajatukset saa siirtää ihan toisaalle ja antaa kropan levätä rauhassa. Suurempia lomailua en ajatellut kuitenkaan pitää enkä ole lähdössä etelän lämpöön. Ihan kotikonnuilla ajattelin nauttia kevätauringosta. Jos sitä vaikka ehtisi vielä käydä rinteessä laskettelemassa. Ensi kauden suunnitelmat ovat vielä levällään, ei tiedä mitä tulee tapahtumaan.

Parempaan päin

Janne Happonen 26.01.2012

Morjensta taas pitkästä aikaa. Tässä on ollut kaikennäköistä säätöä ja vääntöä vähän joka alueella. Jos mietitään urheilullisia asioita, niin alkukausi…

Morjensta taas pitkästä aikaa. Tässä on ollut kaikennäköistä säätöä ja vääntöä vähän joka alueella. Jos mietitään urheilullisia asioita, niin alkukausi oli todella vaikea lumitilanteen vuoksi. Matkustelimme mäkijoukkueella ympäri maailmaa lumen perässä saamatta kuitenkaan oikeastaan harjoitushyppyjä isosta mäestä. Ne ovat kuitenkin henkilökohtaisesti elintärkeitä oman hyppyni löytämiseksi. Mäkiviikko meni miten meni, eikä siitä sen enempää.

Viime aikoina on paistanut aurinko risukasaankin. Lentomäessä lähti jo hyppy parempaa suuntaan ja Zakopanessa otettiin jo monta askelta eteenpäin. Oli tärkeää saada ennen Zakopanen viikonloppua Puijon isosta mäestä hyviä harjoitushyppyjä. Sieltä löytyi hyvä tekemisen meininki eikä pelkästään alamäen laskettelua. Nyt olen kotona harjoitellut puolisentoista viikkoa ja testaillut välineitä hieman. Latailen myös akkuja loppukauden kisoja varten. Ja siellä häämöttäisi lentomäen MM-kisat ja muitakin hyviä kilpailuja.