Kesän kynnyksellä

Arttu Kiramo 16.05.2012

Kevät on edenny jo mukavasti täällä Jyväskylässä. Kaks edellistä viikkoa tuli vietettyä Rovaniemi-Ruka akselilla ja siellä riitti vielä lunta ja…

Kevät on edenny jo mukavasti täällä Jyväskylässä. Kaks edellistä viikkoa tuli vietettyä Rovaniemi-Ruka akselilla ja siellä riitti vielä lunta ja uutta tuli taivaan täydeltä. Ideaaliset olosuhteet talviurheiluun. :)

Rovaniemellä oli fysiikka- ja taitotestit ja siihen päälle taitovalmennusta Rovaniemen urheiluopistolla. Fyysiset ominaisuudet näyttäis olevan ihan hyvällä tasolla näin kauden jälkeen keväälläkin ja tästä on sit hyvä jatkaa kohti kesän treenejä. Taitopuolellakin saatiin liikepankkiin taas uusia liikkeitä. Hyvä setti siis Rovaniemellä.

Rovaniemeltä jatkettiin Rukalle kevään toiselle lumileirille. Rukalla olosuhteet olivat huippussa ja Battery Run palveli meitä täysin. Tekniikka harjoitusten avulla saatiin taas laskua eteenpäin ja malttamattomana ootaan, että ulkomaan lumileirit starttaa juhannuksen tienoilla.

Muutaman viikon saa vielä odottaa, että järvivedet lämpenee jotta pääsee hyppimään ja treenaamaan vesihyppyriin uusia ja vanhojakin temppuja. :)

 

-R2

 

Kevät tuli lumi suli…

Arttu Kiramo 24.04.2012

Pikaisesti vietetyn loman jälkeen on taas palattu sorvin ääreen. SM-kilpailut kilpailtiin Rukalla mahtavassa kevätsäässä 13.4 ja uusi kausi 2012/2013 polkaistiin…

Pikaisesti vietetyn loman jälkeen on taas palattu sorvin ääreen. SM-kilpailut kilpailtiin Rukalla mahtavassa kevätsäässä 13.4 ja uusi kausi 2012/2013 polkaistiin käyntiin heti 14.4. :)

Viime viikko tuli laskettua Rukalla jos jonkin näköisillä välineillä. Kauden avausleiri oli lähinnä kartoitusta laskutuntumasta. Rinnettä tultiin alas pujottelusuksilla, maastohiihtosuksilla ja tietenkin kumparesuksilla. Laskettiin vähän pujottelurataa, skicrossia, vapaata ja tietenkin head to head duali kumpareita. Hauskaa oli. Olosuhteet olivat mahtavat. Kevät on jo pitkällä, mutta silti saatiin uutta puuterilunta joka toinen päivä.

Edessä on suhkot rankat viikot. Loppuviikko kuluu Rovaniemen urheiluopistolla fysiikka- ja taitotestien merkeissä sekä erillaisten harjoitusten parissa. Siitä sitten suunnataan Rukalle viikoksi laskemaan kumpuja. Tarkoituksena on päästä käsiksi niihin asioihin, jotka vielä tällä hetkellä jarruttavat laskemista. Elikkä paljon tekniikka- ja hyppyharjoituksia on luvassa.

Toukokuun puolella pääsee sitten tosissaan fysiikkaharjoitteiden pariin ja heti kun jäät väistyvät Vuorilammelta niin märkäpukua päälle ja vesihyppäämään. ;)

-R2

Hola Amigos

Arttu Kiramo 27.03.2012

Viikko sitten meilläkin saatiin maailmancup kausi pakettiin. Cupin finaalit laskettiin Ranskan Megevessä, jonne pääsi maailmancupin 24 parasta laskijaa sekä Nor…

Viikko sitten meilläkin saatiin maailmancup kausi pakettiin. Cupin finaalit laskettiin Ranskan Megevessä, jonne pääsi maailmancupin 24 parasta laskijaa sekä Nor amin voittajat, eurooppacupin voittajat sekä nuorten maailmanmestarit. Finaalit laskettiin Dual kaaviolla alusta asti.

Ensimmäisessä parissa tuli vastaan eurooppacupin voittaja Sveitsin Marco Tade, josta pääsin vielä jatkoon. Toisessa parissa tuli kuitenkin vastaan maailmancupin kakkonen ja koko kilpailun voittajat Patrick ”Machine” Deneen, jolle otin pataan. Finaalien loppusijoitus oli 13. ja maailmancupissa olin lopulta sijalla 18.

Kauteen mahtui 15 starttia ja 7 eri maata. Parhaimpia tuloksia tänä vuonna olivat maailmancupin avauksen 8. sija sekä kaksi eurooppacupin osakilpailu voittoa. Kausi ei ollut ihan odotuksien mukainen, mutta onneksi nälkä on vielä kovempi kun fysiikkakausi alkaa ja aletaan valmistautumaan seuraavaan kauteen. Ensi vuonna laskettaisiin MM-kilpailut Norjan Vossissa, joten tarmoa riittää.

Huhtikuun puolessa välissä laskettaisiin Rukalla vielä freestylelajien SM-kilpailut, jonne lähden puolustamaan viime vuoden kahta SM-kultaa.:) Sitä ennen kuitenkin lähdin nuolemaan haavoja tänne Espanjan lämpöön ja hieman latailemaan akkuja. ;)

Adios,

R2 Kiramo

Moikka!

Arttu Kiramo 22.01.2012

Joulukuussa saatiin kumpareiden MC kausi käyntiin Rukalla mahtavissa olosuhteissa. Kotikisoista käteen jäi 8. sija. Podium paikkakin oli kiikarissa kun karsinnan…

Joulukuussa saatiin kumpareiden MC kausi käyntiin Rukalla mahtavissa olosuhteissa. Kotikisoista käteen jäi 8. sija. Podium paikkakin oli kiikarissa kun karsinnan jälkeen pidin hallussani kolmatta sijaa. Anyway… Hyvän startin jälkeen käytiin ottamassa Ranskan Meribelistä kunnolla kuokkaan ennen pikaista joulutaukoa.

Vuodenvaihteen jälkeen MC jatkui Pohjois-Amerikassa. Turnee starttasi Quebecin Mont Gabrielista. Suomalaisittain hyvä kisa 2/3:sta laskijasta finaaliin eli 16 parhaan joukkoon. (Itse muuten olin se, joka ei ollut finaalissa. :D ) Kisassa oli kuitenkin positiivista se, että otin täydet aikapisteet ja olin karsinnan toiseksi nopein suhari.

Gabrielin pettymyksen jälkeen matkattiin rajan yli Lake Placidiin, mikä on isännöinyt vuoden 1932 ja 1980 talviolympialaisia. Treenit olivat haastavat. Ensimmäisenä päivänä tuli vettä taivaan täydeltä ja seuraavaksi päiväksi tuli rapiat -20 °C pakkasta. Rinne oli kuin luistinrata. Käytiin hakemassa spirittiä ennen kilpailua Miracel On Icestakin, mutta sekään ei riittänyt. Karsinnassa tuli lähes yhtä tiukka tappio kuin Juha Miedolla samaisissa maisemissa 32 vuotta sitten. Karsinnan 18. ja finaalipaikasta jäin 0.03 pistettä.

Ei se aina ole helppoa pienenä suomalaisena pyristellä isoja maita vastaan näinkin herkässä arvostelulajissa. Pääasia on, että lasku kulkee ja sehän kulkee, niin saadaan tuomaritkin se huomaamaan. :)

Tammikuun lopulla kilpaillaan Calgaryssa ja samaisessa alastulorinteessä, johon Jyväskylän keisari Matti Nykänen otti telemarkit ja suurmäen Olympiakullan alas. Sinne lähdetään kokonais maailmancupin 16:sta sijalta. Ennen sitä kuitenkin lataillaan akkuja täällä New Yorkissa ja käydään kattelemassa NY Knicksin ja NY Rangersin kotipelejä. Sovitaan niin, että aallonpohjalla ollaan nyt käyty ja suunta on kohti parempia tuloksia.

-R2