Kauppi: Mitalit iso helpotus vaikean kevään jälkeen

09.08.2012

Suunnistuskesä ei ole vielä ohi, mutta NG-tiimin Minna Kaupin kautta voidaan pitää jo nyt onnistuneena. EM-kisoista tuli kaksi hopeaa ja…

Suunnistuskesä ei ole vielä ohi, mutta NG-tiimin Minna Kaupin kautta voidaan pitää jo nyt onnistuneena. EM-kisoista tuli kaksi hopeaa ja MM-kisoista kultaa ja hopeaa. Keväällä kuukausia kestäneen sairastelun aikana tällaisesta mitalisateesta saattoi vain haaveilla.

– Kyllä sitä keväällä toivoi, että ehtisi vielä huippukuntoon, mutta uskoa oli selvästi vähemmän, Kauppi muistelee kevättä.

Suunnistuskonkari löysi kuitenkin kuntonsa hämmästyttävän nopeasti. Ensin tuli tuplahopea toukokuun EM-kisoissa ja kultaa ja hopeaa MM-kisoissa heinäkuussa. Varsinkin arvokisoja hallinneen Simone Niggli-Luderin lyöminen keskimatkalla ja hänen kotikentällään Sveitsissä tuntui hyvältä.

– Halusin taistella voitosta enkä hopeasta. EM-kisoissa kunto oli niin keskeneräinen, ettei Simonea ollut mahdollista lyödä. MM-kisoissakin olin vielä epävarma kunnosta, mutta kone toimi hyvin pitkällä matkallakin.

– MM-kisoissa oli tosi kovat paineet ja halu menestyä, joten mitalit olivat iso helpotus ja voittamisen fiilis oli mieletön.

Ensi vuonna Vuokatin MM-kisat

Syyskuun aikana Kaupilla on edessä vielä muutama maailmancupin kilpailu. Kausi huipentuu Vuokatin maailmancupin finaaliin. Samoissa maastoissa käydään ensi vuoden MM-kisat.

– Kotikisat ovat tietenkin ensi kauden päätähtäin mutta tavallaan myös loppu-uran ykkösjuttu. Niitä varten treeniin otetaan vielä yksi napsu lisää. Meillä ei ole olympialaisia, mutta kotikisat ovat meille vähän vastaava juttu.

Kauppi on seurannut Lontoon olympialaisia tiiviisti ja jännittänyt suomalaisten puolesta. Etenkin yleisurheilua ja purjehdusta on tullut seurattua paljon.

– Seuraamiseen tuo pientä ekstrafiilistä, kun tuntee varsinkin näitä NG-tiimiläisiä. Tapio Nirkko, A-P Liukkonen ja Tuuli Petäjä viime tiimistä. Kinnusen Jarkko ja Mannion Ari ovat vielä tulossa.

– Jarkolla ja Arilla on molemmilla hyvät mahdollisuudet pistesijoille ja huippupäivänä mitalinsyrjäänkin, Kauppi veikkaa.