Arki alkaa
No niin eli nyt on kolmen viikon kova harjoitusputki takana ja nyt on taas aika aloittaa normaalit harjoitusrutiinit ja koulunkäynti….
No niin eli nyt on kolmen viikon kova harjoitusputki takana ja nyt on taas aika aloittaa normaalit harjoitusrutiinit ja koulunkäynti. Seuramme kesäleiri Vuosaaressa hurahti nopeasti. Oli ihana treenata omien valmentajien ja harjoituskavereiden kanssa ja päästä taas omiin rutiineihin takaisin. Pääsääntöisesti viikot olivat kaikki kovia, mutta kevennystä saattoi juuri tulla ennen vapaata viikonloppua, joka oli nyt kesällä kahden päivän mittainen. Siinä oli hyvin aikaa rentoutua niin , että sai palauduttua taas seuraavan viikon harjoituksiin.
Paljon mitään muuta ei ole tullut tehtyä nyt loppukesästä kuin treenattua. Nyt tänään sitten alkoi minulla kolmas vuosi Märskyn lukiossa ja ihan kivaltahan se tuntui taas hiljalleen palata takaisin arkeen! Tosin jo seuraavalla viikolla odottaa maajoukkueleiri, joka perinteiseen tapaan on ohjelmienkatsastusleiri. Leirillä luistelemme ohjelmat kuin kilpailuissa ja tuomarit antavat siitä palautetta henkilökohtaisesti valmentajalle ja urheilijalle. Se on ollut suuri apu varsinki näin ennen kauden aloitusta. Tästä sitten alkaakin kilpailuihin valmistava jakso
-Juulia
Leireilyn kautta kohti uutta kautta
Eli paljon on ehtinyt tapahtua sitten viime kirjoitteluni jälkeen… Noin puolitoista kuukautta sitten lähdin Tallinnaan leirille, jossa vietin kolme viikkoa….
Eli paljon on ehtinyt tapahtua sitten viime kirjoitteluni jälkeen… Noin puolitoista kuukautta sitten lähdin Tallinnaan leirille, jossa vietin kolme viikkoa. Treeniä oli paljon niin kuin kesäleireillä kuulukin olla. Ekan viikon otin vähän kevyemmin aiemmin tapahtuneen loukkaantumiseni takia, mutta jo seuraavalla viikolla nostin kuormitusta pikku hiljaa ja loppu leiristä harjoitteluni oli täys painoista. Leirin suunnitelmaan kuitenkin kuului olennaisesti uuden lyhytohjelmani teko. Mielestäni uuden ohjleman teko on yksi kesäharjoittelun kohokohdista
Ohjelmastani tuli onnistunut ja olen siihen tosi tyytyväinen. Innolla odotan jo sen ensi esitystä tuomareille!
Tallinnan leirin jälkeen alkoi kahden viikon päästä meidän oman seuramme leiri Helsingissä. Leirien välissä ehdin käydä vähän mökkeilemässä ja viettämässä rentouttavaa viikonloppua. Mökiltä tultua minulle iski kuitenkin korkea kuume. Oheisharjoittelu sai jäädä pienelle tauolle. Onneksi kuitenkin parannuin juuri ennen oman seuramme leiriä!
Viime maanataina alkoi uusi kolmen viikon leirijakso ja siitä lähtikin toinen peruskuntokausi käyntiin. Oli ihanaa palata takaisin jäälle ja päästä harjoittelemaan taas kovaa! Ajatukset alkavat olla jo entistä enemmän ensi kaudessa
Leirille!
No niin eli nyt on taas terveystilanne kohdillaan ja loma saatu päätökseen. Tänään lähden Tallinnaan leirille ja palaan sieltä reilun…
No niin eli nyt on taas terveystilanne kohdillaan ja loma saatu päätökseen. Tänään lähden Tallinnaan leirille ja palaan sieltä reilun kahden viikon päästä. Tarkoituksena on tehdä uusi lyhytohjelma ensi kaudelle ja leiri painottuukin sen tekemiseen.
-Juulia
Kesää kohti!
Nyt on siis näytökset luisteltu ja lomaakin pidetty eli on aika aloittaa ensimmäinen peruskuntokausi. Pitkän kilpailukauden jälkeen on ihana taas…
Nyt on siis näytökset luisteltu ja lomaakin pidetty eli on aika aloittaa ensimmäinen peruskuntokausi. Pitkän kilpailukauden jälkeen on ihana taas alkaa treenailla kunnolla. Vapun jälkeen kunnon treeni sitten alkoikin. Näin loppu keväästä jäätä ei ole yhtä paljon kuin kisakaudella, mutta oheisia ja balettia kuuluu harjoitteluun peruskuntokaudella enemmän.
Tosiaan voi sanoa, että pitkä kisaputki on nyt näkynyt kropassa ensimmäisellä peruskuntokauden viikolla. Kovat oheiset vetävät ihan puhki ja vapaa viikonloppu on kyllä tarpeen. Vaikka ankkaa on ollut, nin sama meno jäällä jatkuu. Kesää kohti harjoitellaan paljon uusia asiota, joita sitten ensi kaudella pyritään kisaohjelmissa näyttämään. Uusien kisaohjelmien tekeminen ajoittuu kesälle, jolloin menen leireilemään Tallinnaan. Viime kaudelle uusi vapaaohjelmani säilyy, mutta uusi lyhytohjelma nähdään ensi kaudella. Eli työtä riittä näin peruskuntokaudella! Ensi viikonloppuna lähden leireilemään Vierumäelle, jossa valmentajaksi saapuu entinen maailmanmestari Brian Orser.
Leiriä ja kesää odotellessa!
-Juulia
Aurinkoinen päätös kaudelle
Moikka! Nyt on vihdoin saatu pitkä, mutta erittäin opettava kausi päätökseen. Viikko on kulunut siitä, kun palasin takaisin Suomeen toisista…
Moikka! Nyt on vihdoin saatu pitkä, mutta erittäin opettava kausi päätökseen. Viikko on kulunut siitä, kun palasin takaisin Suomeen toisista MM-kisoistani aurinkoisesta Nizzasta. Paikka oli mieletön ja kisajärjestelyt erittäin onnistuneet. Osallistumisesta ei voinut kuin nauttia ja viikko kuluikin nopesti hymyssä suin. Kilpailusuoritukseni olivat myös onnistuneet ja siitä palkkioksi tuli 18 sija, joka on kaksi pykälää parempi kuin viime kauteni MM-tulos.
Saavuimme Nizzaan tiistaina ja torstaina oli luvassa lyhytohjelma. Keskiviikko kului harjoituksissa ja kilpailupaikkaan tutustumisessa. Lyhytohjelmakilpailuun lähdin rennolla fiiliksellä ja pyrin nauttimaan kilpailusta. Kilpailu oli samalla viimeinen kerta, kun esitin kilpailuissa lyhytohjelmani ja halusin todella vetää sen täysillä. Ohjelma sujui ongelmitta ja tein kaikki suorittamani elementit vaikka laatupisteistä pitikin hieman tinkiä. Sain kauden ennätyspisteet ja varsinkin teknisetpisteeni nousivat korkeiksi, josta olen erittäin iloinen.
Kilpailuissa luistelemme yleensä lyhyt- ja vapaaohjelman peräkkäisinä päivinä, mutta tällä kertaa kilpailuiden välissä oli vapaapäivä. Päivä ei kuitenkaan kulunut Nizzan kaupunkia kierellen vaan harkoissa ja muuten pyrin vain palautumaan mahdollisimman tehokkaasti. Palautuminen sujui hyvin ja seuraavana päivänä oloni oli virkeä ja energiaa täynnä. Vapaaohjelmaan menin päättäväisellä mielellä. Halusin päättää kauteni hyvällä suorituksella ja niin siinä kävikin.
Ohjelma oli onnistunut vaikka parissa hypyssä alastulot eivät olleet niin laadukkaita. Keräsin kuitenkin kauden ennätyspisteet ja kokonaispisteiksi sain urani toiseksi korkeimmat kansainväliset pisteet 135,56.
Kilpailuiden jälkeen jäin lomailemaan Nizzaan pariksi päivää. Iltalennon vuoksi pääsin myös piipahtamaan Monacossa ja mm. Monacon Casino tuli nähtyä. Nyt edessäni on viikon loman jälkeen paluu arkeen ja keskiviikkona suuntaan kohti Vierumäkeä, jossa pidetään maajoukkueen valintaleiri. Sen jälkeen vuorossa on muutama näytös, jonka jälkeen alkaakin jo uuden kauden suunnittelu ja peruskuntokausi!
Aurinkoista kevättä kaikille!
-Juulia