Tomi Tuuha kolmas Maailman Cupissa

16.12.2009

Tomi Tuuha menestyi jälleen upeasti telinevoimistelun Maailman Cupin kilpailussa Slovenian Mariborissa. Tällä kertaa Tomi nousi palkintopallille asti, ollen hypyssä kolmas….

Tomi Tuuha menestyi jälleen upeasti telinevoimistelun Maailman Cupin kilpailussa Slovenian Mariborissa. Tällä kertaa Tomi nousi palkintopallille asti, ollen hypyssä kolmas. Edellisessä Cupin kisassa Saksan Cottbusissa Tomi oli hypyn viides, joten nuori mies on tukevasti asettunut maailman eliittiin tuolla telineellä. Mariborin viikonloppu oli kokonaisuudessaan upea, sillä lauantaina Tomi ylsi ensimmäistä kertaa myös permannolla Maailman Cupin finalistien joukkoon. Finaalissa Tomin sijoitus oli seitsemäs.

Kiirettä on ollut ja tulee olemaan!

09.12.2009

Kausi korkattu käyntiin myös Suomessa Hetki on kirjoittamisesta vierähtänyt, anteeksi siitä. Lumilautailun saralla ei ole vielä hirveästi ehtinyt syksyn aikana…

Kausi korkattu käyntiin myös Suomessa

Hetki on kirjoittamisesta vierähtänyt, anteeksi siitä. Lumilautailun saralla ei ole vielä hirveästi ehtinyt syksyn aikana tapahtua.. Kuitenkin ehdin käydä pyörähtämässä Itävallan Hintertuxissa. Laskupäiviä oli RUHTINAALLISET 2 päivää! Heh, ei siis säät oikeen Austiassa kohdelleet. Varsinkin kun lunta satoi 3 päivää putkeen, jonka jälkeen jouduin lähtemään kotiSuomeen, jossa odotti ensimmäinen tenttiviikko. Muut korkkasivat ensimmäiset putskukäännökset samalla kun itse istuin tenttisalissa ahertamassa. Not so nice :) Noh tenttit meni ok ja uusi periodikin lähti ihan mukavasti käyntiin.

Viime viikonloppuna kävin Rukalla pyörähtämässä. Kyseessä oli koulun reissu, mutta laskemassa kävin kyllä ahkerasti. Rinteiden kunto oli tukilakon takia vähän heikko lauantaina, mutta perjantaina ei parempaa voinut toivoa mäkipäivältä. Semmosta pikku alkutalven jibbailua ja neppailuahan se oli, eli pientä reiliä ja pressiboksia sekä bonkkeja, mutta juuri semmoisilla on mukava aloittaa laskutalvi suomessa.

Huhut kertovat, että saivat avattua Rukalle alaboksinkin, jolla on kokoa vaikka muille jakaa. Katsotaan miten käy kun plussat yltävät pohjoiseen. Itse ajattelin huomenna mennä kokeilemaan Talmassa kruisailua, sinne avattiin maanantaina nimittäin lastenrinne ja perherinne. Toivottavasti kelit menisivät mukavasti miinuksen puolelle niin ei tarvitsisi pelätä taas lyhyestä etelä-suomen talvesta.

Eli siis mukaan vaan laskemaan, nähdään mäessä

Peetu Piiroinen viides X-Gamesissa

01.12.2009

Monet ihmettelivät miksei lumilautailun ykkösnyrkkimme Peetu Piiroinen ollut lumilautailun MM-kisakoneessa. Vastaus kuuluu rapakon takaa, missä järjestettiin samaan aikaan X-Gamesit. X-Games…

Monet ihmettelivät miksei lumilautailun ykkösnyrkkimme Peetu Piiroinen ollut lumilautailun MM-kisakoneessa. Vastaus kuuluu rapakon takaa, missä järjestettiin samaan aikaan X-Gamesit.

X-Games -kisoista on kasvanut niin merkittävä sen takia, että ne järjestetään Yhdysvalloissa ja siellä pärjääminen takaa käsittämättömän laajan näkyvyyden. Jenkit kun tunnetusti osaavat tuon TV viihteen tekemisen ja levittämisen.

Lumilautailu-uran takia pärjääminen X-Gameseissa on tärkeämpää kuin MM-kisoissa, koska lumilautailusponsorit ja muut lajia seuraavat arvostavat tätä kisaa MM:tä enemmän. Jotkut jopa yli olympialaistenkin. Kaiken lisäksi X-Gamesit on kutsukisa, joten sinne pääseminen on jo voitto sinänsä. Ihmeellistä kuitenkin on, että kaksi noin merkittävää kisaa ylipäätään satuttiin järjestämään samaan aikaan…

Peetun matka USA:sta jatkuu Innsbruckiin, Itävaltaan missä on seuraava TTR (Ticket To Ride) maailmancup. Peetulla on mahdollisuus siirtyä TTR maailmanrankingissa ykköseksi tämän kisan jälkeen. Peukut pystyyn!

Peukut pystyyn myös NG:n toiselle lautailijalle Meri Peltoselle, joka suuntaa polvileikkaukseen. Alkukauden vihoitellut polvi ei ole tullut millään kuntoon ja nyt ainoana vaihtoehtona oli enää leikkaus. Tsemppiä Merille, Peetulle ja koko NG -porukalle!

t. Aku (Aleksi Litovaara)